Tiedotusosasto

LEHDISTÖTIEDOTE nro 10/2001

13.3.2001

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-379/98

PreussenElektra AG / Schleswag AG

VÄHIMMÄISHINNOILLA TAPAHTUVIA OSTOJA KOSKEVA VELVOITE EI OLE VALTIONTUKEA PELKÄSTÄÄN SIKSI, ETTÄ SIITÄ ON SÄÄDETTY LAILLA


Yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että kaikki valtion myöntämät tuet eivät ole EY:n perustamissopimuksessa tarkoitettuja valtiontukia. Saksan lainsäädäntö, jolla asetetaan velvoite ostaa uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä, ei ole ristiriidassa sähkömarkkinoita koskevien voimassaolevien säännösten ja määräysten kanssa.

PreussenElektra on sähköntuottaja, jolla on Saksassa yli 25 tavanomaista voimalaitosta ja ydinvoimalaitosta sekä huippu- ja suurjänniteverkko sähkönjakeluun.

Saksalaisessa laissa, joka on annettu vuonna 1990 ja jota on muutettu vuosina 1994 ja 1998 (Stromeinspeisungsgesetz), asetetaan julkisille sähkönjakeluyrityksille (jotka voivat kuulua niin yksityiseen kuin julkiseen sektoriin) velvoite ostaa niiden jakelualueella uusiutuvista energialähteistä, kuten tuulienergiasta, tuotettua sähköä vähimmäishinnoilla, jotka ovat korkeampia kuin tällaisen sähkön todellinen markkina-arvo.

Komissio hyväksyi Saksan hallituksen vuonna 1990 ilmoittaman alkuperäisen lakiesityksen katsottuaan, että esitys oli Euroopan yhteisöjen energiapolitiikan tavoitteiden mukainen.

Lakia muutettiin vuonna 1998: sillä perustettiin järjestelmä, jonka mukaan tästä ostovelvoitteesta aiheutuvat lisäkustannukset jaetaan sähkönjakeluyritysten ja ylemmällä tuotantoportaalla toimivien sähköverkko-operaattoreiden kesken.

Schleswig-Holsteinin osavaltiossa toimivan alueellisen sähkönjakeluyrityksen, Schleswagin, on ostettava sähköä, joka on tuotettu sen jakelualueella uusiutuvista energialähteistä. Tästä ostovelvoitteesta aiheutuvien lisäkustannusten määrä on noussut 5,8 miljoonasta Saksan markasta (DEM) vuonna 1991 111,5 miljoonaan DEM:aan vuonna 1998. Saksan lain mukaisen kustannustenjakojärjestelmän nojalla Schleswag vaati PreussenElektralta tiettyjen sellaisten määrien maksamista, jotka se oli jo suorittanut ostovelvoitteensa nojalla.

PreussenElektra saattoi Landgericht Kielin käsiteltäväksi vaatimuksen sellaisen 500 000 DEM:n määrän takaisinmaksamisesta, joka vastaa sitä Schleswagille maksettua määrää, joka on hyvitys Schleswagille tuulienergiasta tuotetun sähkön ostamisesta aiheutuneista lisäkustannuksista. PreussenElektra väitti, että tämä maksu ei ollut yhteisön oikeuden mukainen, koska sillä pantiin täytäntöön muutettua valtiontukijärjestelmää, jota ei ollut ilmoitettu komissiolle.

Asiaa käsittelevä saksalainen tuomioistuin kysyy Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, onko laillisen järjestelmän muuttaminen yhteisön oikeudessa tarkoitettua tukien muuttamista ja onko tällainen järjestelmä kaupan määrällisiä rajoituksia koskevan kiellon vastainen?

Yhteisöjen tuomioistuin muistuttaa aluksi siitä, että perustamissopimuksen vastaista on jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa.

Kaikki jäsenvaltion hyväksymät edut eivät kuitenkaan ole valtiontukea. Perustamissopimuksessa tarkoitettua valtiontukea on ainoastaan suoraan tai välillisesti valtion varoista myönnetty tuki.

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa, ettei Saksan lainsäädännössä asetettuun lailliseen velvoitteeseen eikä kustannusten jakamiseen yksityisten sähkönjakeluyritysten ja ylemmällä tuotantoportaalla toimivien yksityisten sähköverkko-operaattoreiden kesken liity valtion varojen suoraa tai välillistä siirtämistä.

Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan se, että ostovelvoite on asetettu laissa ja että siitä aiheutuu kiistämättä etua tietyille yrityksille, ei tee tästä velvoitteesta perustamissopimuksessa tarkoitettua valtiontukea.

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa myös, että kyseinen lainsäädäntö voi ainakin mahdollisesti rajoittaa yhteisön sisäistä kauppaa. Lainsäädännön tavoitteena on kuitenkin ympäristön suojeleminen, koska sen avulla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Tämän lainsäädännön tavoite on myös yksi Euroopan yhteisön keskeisistä tavoitteista.

Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että sähkömarkkinoita koskevan yhteisön oikeuden nykytilassa Saksan lainsäädäntö ei ole tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen vastainen.

Tämä on epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta.

Tämä lehdistötiedote on saatavissa kaikilla virallisilla kielillä.

Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int

Lisätietoja: Steen Hjelmblink, puh. +352 4303 3651, fax +352 4303 2033