Ensimmäisenä tuontikielto kumottiin sellaisten Pohjois-Irlannissa teurastetuista naudoista saatujen lihojen ja lihatuotteiden osalta, jotka kuuluivat vientiin tarkoitettujen karjojen varmentamisjärjestelmän (Export Certified Herds Scheme - ECHS) soveltamisalaan. Tämän jälkeen 25.11.1998 tehdyssä päätöksessä vahvistettiin edellytykset, joiden täyttyessä naudanlihaa ja nautaperäisiä tuotteita voitiin viedä Yhdistyneestä kuningaskunnasta eläinten synnyinpäivään perustuvan järjestelmän mukaisesti(Date-Based Export Scheme - DBES). Kyseisen järjestelmän edellytykset liittyivät eläinten tunnistamiseen ja jäljitettävyyteen; ainoastaan sellaiset 1.8.1996, jolloin eläinjauhojen käyttö kiellettiin, jälkeen syntyneet eläimet, joiden alkuperä ja tarkka polveutuminen voitiin jäljittää, saatiin viedä maasta.

Varmistettuaan, että suojatoimenpiteitä sovellettiin asianmukaisesti, komissio vahvisti 23.7.1999 tekemällään päätöksellä 1.8.1999 päivämääräksi, jona tuontikielto kumotaan ja jona naudanlihan sekä nautaperäisten tuotteiden tuonti Yhdistyneestä kuningaskunnasta muihin jäsenvaltioihin sai jälleen alkaa.

Ranska ei suostunut soveltamaan kyseistä päätöstä vaan salli ainoastaan brittiläisen naudanlihan kauttakulun alueellaan Agence française de sécurité sanitaire des aliments'n lausunnon mukaisesti.

Komissio nosti 4.1.2000 Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Ranskan hallitus ei ollut noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, koskase ei sallinut yhteisössä säädetyt edellytykset täyttävän brittiläisen naudanlihan myyntiä Ranskassa 1.8.1999 lukien.

Komissio väittää, että yhteisön päätöksiin perustuva viennin aloittamispäivämäärä sitoi jäsenvaltioita, minkä vuoksi ne eivät voineet käyttää tulkintaepäselvyyksiä tai -vaikeuksia verukkeena sille, etteivät ne soveltaneet näitä päätöksiä. Lisäksi se toteaa, että koska kyseisiä tuotteita koskevat toimenpiteet on yhteisössä yhdenmukaistettu johdonmukaiseksi ja tyhjentäväksi järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on ihmisten ja eläinten terveyden suojeleminen, tuontikielto ei ole perusteltu.

Ranskan hallitus katsoo muun muassa, ettei se voinut kumota tuontikieltoa, koska DBES- järjestelmä ei ollut luotettava, Isosta-Britanniasta peräisin olevan naudanlihan ja nautaperäisten tuotteiden merkitsemistä ja jäljitettävyyttä jäsenvaltioiden alueella ei ollut yhteisössä yhdenmukaistettu ja koska taudin paljastamiseksi ei ollut olemassa tyydyttävää koeohjelmaa.

Kun Ranskan hallitus on tällä tavalla kyseenalaistanut DBES-järjestelmän tehokkuuden, sen on tulkittava riitauttaneen niiden yhteisön päätösten pätevyyden, joilla tämä järjestelmä on perustettu. Ranskan hallituksen olisi kuitenkin pitänyt käyttää aikanaan asianmukaisia muutoksenhakukeinoja ja saattaa yhteisön toimielinten päätösten (oli kyse sitten DBES- järjestelmää koskevasta päätöksestä tai tuontikiellon kumoamisesta 23.7.1999 tehdystä päätöksestä) laillisuus yhteisöjen tuomioistuimen tutkittavaksi. Tätä ei nyt enää voida tutkia kyseistä jäsenvaltiota vastaan nostetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä.

Tuotteiden jäljitettävyyden osalta, joka oli yksi DBES-järjestelmän olennaisista edellytyksistä mutta joka ei Ranskan mukaan ulottunut Isossa-Britanniassa sijaitsevaa paloittamoa pidemmälle, yhteisöjen tuomioistuin korostaa, että tuotteet oli pystyttävä jäljittämään myyntipisteeseen saakka, jotta tuote-erä voitiin poistaa markkinoilta esimerkiksi siinä tapauksessa, ettei jokin tässä erässä oleva eläin täyttänyt DBES-järjestelmässä vahvistettuja edellytyksiä.

Yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin toteaa, ettei tuotteiden jäljitettävyyttä ollut täysin turvattu 23.7.1999, jolloin komissio teki päätöksen tuontikiellon kumoamisesta; tämä koski erityisesti DBES-järjestelmään kuuluvia paloiteltuja, jalostettuja tai uudelleenpakattuja lihoja ja tuotteita. Ison-Britannian ja Ranskan viranomaiset sekä komissio allekirjoittivat 24.11.1999 sopimusmuistion, jonka mukaan suoraan Ranskaan saapuviin tuotteisiin voitiin soveltaa Ranskan lainsäädännössä määriteltyä erityistä tunnistusmenetelmää. Muiden jäsenvaltioiden piti toteuttaa velvoittavat toimenpiteet, jotta Yhdistyneestä kuningaskunnasta toimitettavaan lihaan tai siitä johdettuun tuotteeseen tehdään tuotteiden saapuessa jäsenvaltion alueelle merkintä, joka säilytetään sen jälkeen, kun tuote on paloiteltu, jalostettu tai pakattu uudelleen jäsenvaltion alueella. Jäljittämisjärjestelmän toimivuutta oli tarkoitus parantaa jäsenvaltioiden keskinäistä avunantoa koskevalla sopimuksella; tietyt jäsenvaltiot olivat kuitenkin selvästi ilmoittaneet, etteivät aikoneet käyttää erityistä merkintää brittiläisen lihan osalta.

DBES-järjestelmän mukaista tuotteiden jäljitettävyyttä koskeva yhteisön lainsäädäntö ei nimittäin ollut pakottavaa. Muissa yhteisön säädöksissä säädettiin ainoastaan jäsenvaltioiden mahdollisuudesta ottaa käyttöön naudanlihan merkintäjärjestelmä. Vasta 17.7.2000 otettiin käyttöön kattava ja pakollinen tuotteiden jäljittämis- ja merkitsemisjärjestelmä, jota sovelletaan kuitenkin ainoastaan 1.9.2000 tai sen jälkeen teurastettuihin eläimiin.

Kun komissio teki päätöksensä tuontikiellon kumoamisesta 23.7.1999, oli siten jäsenvaltioiden asiana toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tuotteiden merkitsemiseksi ja jäljittämiseksi.

Yhteisöjen tuomioistuin katsoo tältä osin, että Ranskan väitteet ovat merkityksellisiä siltä osin kuin ne koskevat DBES-järjestelmään kuuluvia brittiläisiä nautaperäisiä tuotteita, jotka on paloiteltu, jalostettu tai pakattu uudelleen toisen jäsenvaltion alueella ja jotka tämän jälkeen viedään Ranskaan ilman erityistä merkintää, jonka avulla ne voidaan tunnistaa poistettaessatuote-eriä markkinoilta. Yhteisöjen tuomioistuin toteaa kuitenkin, ettei komissio ole näyttänyt toteen, että Ranska olisi estänyt naudanlihan tai nautaperäisten tuotteiden tuonnin muista jäsenvaltioista tällä perusteella. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin hylkää kanteen tältä osin.

Sitä vastoin yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että Ranska ei ole noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, koska se ei ole sallinut asianmukaisesti merkittyjen DBES-järjestelmään kuuluvien tuotteiden myyntiä alueellaan. Jäljitettävyyttä koskevat edellytykset olivat olemassa 1.1.1998 alkaen, jolloin ECHS-järjestelmä otettiin käyttöön. Siitä alkaen, kun sopimusmuistio tehtiin 24.11.1999, Ranskan tasavalta oli täysin tietoinen velvollisuuksistaan ja voi järjestää niiden tuotteiden jäljitettävyyden, jotka saapuivat suoraan sen maaperälle. Ranskan hallituksen olisi pitänyt kohtuullisen määräajan kuluessa kumota tuontikielto. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että Ranskan tasavallan jäsenyysvelvoitteiden laiminlyönti on alkanut 30.12.1999, jolloin komission Ranskalle asettama määräaika näiden velvoitteiden noudattamiseksi päättyi.

Koska kuitenkin komission kanne hyväksytään ainoastaan osittain ja koska tietyt soveltamisvaikeudet johtuivat yhteisön lainsäädännön epäselvyydestä, yhteisöjen tuomioistuin on määrännyt oikeudenkäyntikulut jaettaviksi Ranskan ja komission kesken siten, että Ranska vastaa kahdesta kolmanneksesta ja komissio yhdestä kolmanneksesta.

Tämä on tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettu epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa yhteisöjen virallisilla kielillä. Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int . Lisätietoja: Fionnuala Connolly, puh. +352 4303 33 55, fax +352 4303 27 31 Kuvia istunnosta on saatavilla "Europe by Satellite"sta Euroopan komissio, Tiedotus, viestintä, kulttuuri ja audiovisuaaliala, L-2920 Luxemburg, puh. +352 4301 35177, fax +352 4301 35249, tai B-1049 Bryssel, puh. +32 2 2965956, fax +32 2 2301280.