EY:n perustamissopimus sisältää liikennettä koskevia määräyksiä, joissa annetaan neuvostolle erityinen toimivalta, jonka perusteella se on voinut antaa kolme niin sanottua lainsäädäntöpakettia (vuosina 1987, 1990 ja 1992), joilla pyrittiin varmistamaan yhteisön lentoliikenteen palvelujen vapaa tarjoaminen ja vapaa kilpailu yhteisön sisällä. Vuonna 1992 annettu lainsäädäntöpaketti käsittää kolme asetusta, jotka koskevat

-     yhteisöön sijoittautuneille lentoliikenteen harjoittajille jäsenvaltioissa myönnettäviä liikennelupia

-    yhteisön lentoliikenteen harjoittajien pääsyä yhteisön sisäisen lentoliikenteen reiteille

-    lentoliikenteen kuljetusmaksujen vahvistamista yhteisössä.

Tätä lainsäädäntöpakettia täydennettiin muun muassa vuosina 1989 ja 1993 annetuilla kahdella asetuksella, jotka koskevat

-    tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä (TPJ)

-    lähtö- ja saapumisaikojen jakamista.

Komissio pyysi 1990-luvun alusta alkaen neuvostolta valtuuksia neuvotella Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa lentoliikennettä koskevasta sopimuksesta pyrkiessään korvaamaan joidenkin sellaisten eurooppalaisten valtioiden aiemmin tekemät kahdenväliset sopimukset, jotka eivät sopimuksentekohetkellä olleet yhteisön jäseniä. Komissio sai rajoitetut valtuudet neuvotella Yhdysvaltojen kanssa, mikä ei johtanut yhteisön ja Yhdysvaltojen välisen sopimukseen.

Yhdysvallat sitoutui vuodesta 1995 lukien kahdenvälisiin niin sanottuihin open skies - sopimuksiin tiettyjen jäsenvaltioiden kanssa helpottaakseen muun muassa vapaata pääsyä kaikille reiteille, rajoittamattomien reitti-ja liikenneoikeuksien myöntämistä, hintojen vahvistamista niin sanotun molemminpuolista hylkäämistä koskevan järjestelmän mukaan ja niin sanotun code- sharingin mahdollisuutta.

Komissio nosti kanteen seitsemää sellaista jäsenvaltiota vastaan (Tanska, Ruotsi, Suomi, Belgia, Luxemburg, Itävalta ja Saksa), jotka olivat allekirjoittaneet niin sanotun open skies -sopimuksen, sekä kanteen Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan.¹ Komissio väittää, että allekirjoittamalla kyseiset sopimukset nämä jäsenvaltiot ovat

1)     loukanneet yhteisön ulkoista toimivaltaa, koska vain viimeksi mainitulla on toimivalta tehdä tällainen sopimus (huomattakoon, että tätä väitettä ei ole esitetty Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan), ja
2)     rikkoneet perustamissopimuksen sijoittautumisvapautta koskevia määräyksiä, koska ne ovat sallineet Yhdysvaltojen evätä liikenneoikeudet omassa ilmatilassaan sopimuspuolena olevan jäsenvaltion nimeämiltä lentoliikenteenharjoittajilta, jos liikenteenharjoittaja ei ole tämän jäsenvaltion tai sen kansalaisten olennaisesti omistama ja tehokkaasti valvoma (lentoyhtiöiden omistusta ja valvontaa koskeva lauseke).

Yhteisön ulkoisen toimivallan loukkaaminen

Lentoliikenteen osalta perustamissopimuksessa määrätään yhteisön toimintavallasta, joka on riippuvainen neuvoston ennakolta tekemästä päätöksestä. Tämä määräys ei yksin perusta sellaista yhteisön ulkoista toimivaltaa lentoliikenteen alalla, jonka nojalla yhteisön toimielimet voisivat tehdä yhteisöä sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Tältä osin ei siis ole olemassa nimenomaista yhteisön ulkoista toimivaltaa.

Yhteisöjen tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että yhteisön toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia voi olla implisiittisesti johdettavissa perustamissopimuksesta. Tilanne on tällainen silloin, kun yhteisön ulkoisen toimivallan tunnustaminen on välttämätöntä, jotta se voi käyttää tehokkaasti sisäistä toimivaltaansa (jota ei ole vielä käytetty).

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että käsiteltävänä olevassa tapauksessa kysymys ei ole tilanteesta, jossa sisäistä toimivaltaa voitaisiin tehokkaasti käyttää ainoastaan yhdessä ulkoisen toimivallan kanssa, koska neuvosto pystyi antamaan niin sanotun kolmannen lainsäädäntöpaketin ilman, että olisi ollut tarpeen tehdä lentoliikenteen alalla sopimusta Yhdysvaltojen kanssa.

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa tämän jälkeen oikeuskäytäntönsä mukaisesti, että kun yhteisö on antanut yhteisiä sääntöjä, jäsenvaltioilla ei enää ole toimivaltaa tehdä sitoumuksia kolmansien maiden kanssa, jos nämä sitoumukset vaikuttavat yhteisiin sääntöihin, ja että yhteisöllä yksin on oikeus ottaa vastuulleen tällaisia sitoumuksia. Tilanne on tällainen, kun kansainväliset sitoumukset kuuluvat yhteisten sääntöjen soveltamisalaan tai joka tapauksessa alaan, jota tällaiset säännöt jo suurelta osin kattavat, tai kun yhteisö on sisällyttänyt sisäisiin lainsäädäntötoimiinsa kolmansien maiden kansalaisia, tässä tapauksessa kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajia, koskevia säännöksiä.

Yhteisöjen tuomioistuin tarkastelee tapauskohtaisesti niiden asetusten ulottuvuuksia, joihin on vedottu.
Ensiksi se tutkii asetuksia, jotka koskevat liikennelupien myöntämistä jäsenvaltioissa yhteisöön sijoittautuneille lentoliikenteen harjoittajille ja yhteisön lentoliikenteen harjoittajien pääsyä yhteisön sisäisen lentoliikenteen reiteille todetakseen, että kahdenväliset sopimukset eivät kuulu näiden asetusten jo kattamaan alaan, sillä ne sisältävät amerikkalaisille lentoliikenteen harjoittajille suunnattuja sääntöjä. Tästä seuraa, että nämä asetukset eivät voi perustaa yhteisön ulkoista toimivaltaa.

Toisaalta yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että tiettyjä säännöksiä, jotka koskevat lentoliikenteen kuljetusmaksujen vahvistamista yhteisön sisäisillä lentoliikenteen reiteillä sekä tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä ja lähtö- ja saapumisaikojen jakamista ja jotka sisältyvät muihin mainittuihin asetuksiin, sovelletaan kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajiin. Yhteisöllä on siis tässä tapauksessa yksinomainen ulkoinen toimivalta. Yhteisöjen tuomioistuin huomauttaa kuitenkin, että komissio ei ole osoittanut, että kysymyksessä olevat kahdenväliset sopimukset sisältäisivät lähtö- ja saapumisaikojen jakamista koskevia sitoumuksia.

Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että Tanska, Ruotsi, Suomi, Belgia, Luxemburg, Itävalta ja Saksa ovat loukanneet yhteisön ulkoista toimivaltaa siltä osin kuin kysymys on yhteisön säännöistä, jotka koskevat lentoliikenteen kuljetusmaksujen vahvistamista yhteisön sisäisillä reiteillä ja tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä (TPJ).

Sijoittautumisoikeuden loukkaaminen

Yhteisöjen tuomioistuin toteaa, että lentoyhtiöiden omistusta ja valvontaa koskevan lausekkeen nojalla Yhdysvalloilla on lähtökohtaisesti velvollisuus myöntää sopimuksessa määrätyt oikeudet liikenteenharjoittajille, jotka ovat sen jäsenvaltion valvonnassa, jonka kanssa se on tehnyt sopimuksen, ja mahdollisuus evätä nämä oikeudet liikenteenharjoittajilta, jotka ovat tähän jäsenvaltioon sijoittautuneiden muiden jäsenvaltioiden valvonnassa. Kysymys on syrjinnästä, joka estää muiden jäsenvaltioiden lentoliikenteen harjoittajia saamasta kansallista kohtelua siinä jäsenvaltiossa, johon ne ovat sijoittautuneet, mikä on yhteisön sijoittautumisoikeutta koskevien sääntöjen vastaista.

Tämä lauseke ei myöskään ole perusteltu yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen liittyvillä syillä, koska tällaisen uhan ja yhteisön lentoyhtiöiden yleisen syrjinnän välillä ei ole välitöntä yhteyttä.

Näin ollen Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan, Tanskan, Ruotsin, Suomen, Belgian, Luxemburgin, Itävallan ja Saksan välillä allekirjoitettuihin kahdenvälisiin sopimuksiin sisältyvä lentoyhtiöiden omistusta ja valvontaa koskeva lauseke on sijoittautumisoikeutta koskevien sääntöjen vastainen.

Tämä on tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettu epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta. Tämä lehdistötiedote on saatavissa yhteisöjen virallisilla kielillä. Tuomion koko teksti on luettavissa tänään noin kello 15 yhteisöjen tuomioistuimen kotisivulta Internetissä www.curia.eu.int . Lisätietoja: Isabelle Guibal, puh. +352 4303 3355, fax +352 4303 2731 Kuvia istunnosta on saatavilla “Europe by Satellite”sta Euroopan komissio, Tiedotus, viestintä, kulttuuri ja audiovisuaaliala, L-2920 Luxemburg, puh. +352 4301 35177, fax +352 4301 35249 tai B-1049 Bryssel, puh. +32 2 2964106, fax + 32 2 2965956 tai + 32 2 2301280