Tiedotusosasto

LEHDISTÖTIEDOTE nro 27/02

20.3.2002




EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN JA ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN VUODEN 2001 VUOSIKERTOMUS


Euroopan yhteisöjen tuomioistuin julkaisee vuosikertomuksensa


Vuoden 2001 oikeuskäytäntö on osoitus yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kuluneena vuonna käsittelemien asioiden monipuolisuudesta ja moninaisuudesta sekä niiden alojen laajuudesta, joita kyseiset tuomioistuimet ovat kuluneena vuonna käsitelleet yhteisön oikeuden eri soveltamisaloilla.

Kuten presidentti Gil Carlos Rodríguez Iglesias korostaa vuosikertomuksen esipuheessa, kuluneena vuonna ratkaistujen asioiden lukumäärä ei yksinään riitä tarkasti kuvaamaan tuomioistuinvalvonnan intensiteettiä, varsinkin kun yhteisöjen tuomioistuinten käsiteltäviksi saatetut asiat ovat mitä monimuotoisimpia ja vaikeustasoltaan vaihtelevia: jokainen asia nimittäin vaatii asianmukaisen, enemmän tai vähemmän aikaa vievän ja perusteellisen käsittelyn. Luku on kuitenkin tärkeä, sillä vertaamalla sitä kyseisenä ajanjaksona saapuneeksi kirjattujen asioiden lukumäärään voidaan mitata, kuinka ajanjakso vaikuttaa vireillä olevien asioiden lukumäärään ja näin ollen oikeudenkäyntien kestoon.

Vuosikertomuksen lopussa olevista tilastoista ilmenee, että yhteisöjen tuomioistuinten toiminta jatkui vuonna 2001 tiiviinä ja että toiminnan tulokset ovat suurelta osin verrattavissa edellisen vuoden tuloksiin. Kuluneena vuonna yhteisöjen tuomioistuin saattoi päätökseen 434 asiaa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin 340 asiaa, ja uusia asioita rekisteröitiin saapuneeksi ensiksi mainittuun tuomioistuimeen 504 ja jälkimmäisenä mainittuun tuomioistuimeen 345. Oikeudenkäyntien keskimääräinen kesto on pysynyt lähes samana vuodesta toiseen.

Hallinnollisessa tehtävässään yhteisöjen tuomioistuin on pohtinut käännöstoimintaa koskevia kysymyksiä pitäen silmällä erityisesti tulevaa laajentumista ja niitä vaikeuksia, joita syntyy kieliyhdistelmien lisääntymisestä ja oikeusriitojen lukumäärän todennäköisestä kasvusta.

Yhteisöjen tuomioistuin onkin ryhtynyt laajaan informaatiotekniseen uudistukseen, jossa otetaan käyttöön monikielinen tuomioistuimen työhön soveltuva työväline, joka kattaa tekstin kaikki laatimisvaiheet aina luonnoksesta julkaisemiseen asti.

Lisäksi, kuten presidentti huomauttaa vuoden 2001 vuosikertomuksen esipuheessa, yhteisöjen tuomioistuimet ovat alkaneet yhdessä pohtia tulevaisuutta Nizzan sopimuksen voimaantulon takia. Pohdinta koskee erityisesti tuomiovallan käyttämistä koskevan toimivallan jakamista yhteisöjen tuomioistuinten välillä suorien kanteiden osalta ja henkilöstöasioita käsittelevän lainkäyttölautakunnan perustamisen yksityiskohtia.


Tämä on tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitettu epävirallinen asiakirja, joka ei sido yhteisöjen tuomioistuinta.
Tämä lehdistötiedote on saatavissa yhteisöjen virallisilla kielillä.
.
Lisätietoja: Fionnuala Connolly, puh. +352 4303 3355, fax +352 4303 2500